sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Lehtipitsijakku

Tänä viikonloppuna sain vihdoin valmiiksi lyhythihaisen pikkujakun, jonka tein itselleni. Ihastuin tuohon lehtipitsikuvioon, kun näin tän mallin Modassa. Takakappale on tässä ihan sileää neuletta, joten se oli joutuisaa neuloa. Etukappaleiden kuvio vaatikin sitten enemmän keskittymistä, kun piti seurata tarkasti 24 kerroksen ruutupiirrosta. Ei siis mikään varsinainen telkkaillan käsityö. Muuten kyllä ihan mukava neuloa ja hyvin pysyi kärryillä, missä kohtaa oon menossa eikä paljon tarvinnut purkaakaan. Tästä tulee varmasti sellainen kesän käyttöneule moneen menoon. Oli muuten kiva pitkästä pitkästä aikaa neuloa jotain ihan itsellenikin. Tosin onhan tässä aina se oma jännityksensäkin, että miellyttääkö lopputulos sitten kuitenkaan :) Tässä tapauksessa voi kyllä sanoa, että TYKKÄÄN!




Lankana tässä on Sirdar Simply Recycled -kierrätyslanka. Langassa on 51% puuvillaa ja loput akryyliä. Puuvilla on kokonaan kierrätettyä. Muistan lukeneeni jostain, että se olisi peräisin t-paitatehtaan jämistä. Langassa on ihanan pehmoinen tuntuma ja sitä oli miellyttävää neuloa. Puikot mulla oli tässä 3,5mm ja 4mm. Nappi löytyi omista varastoista ja epäilenkin sen olevan peräisin jostain takista.

Malli siis Moda 2/2011

3 kommenttia:

  1. Kaunis, sopii kantajalleen :) Hiplasin itekin tota Sirdar Simply Recycledia ja oli se kivan tuntuista. Mutta jäi sitten hyllyyn kun en tiennyt mitä siitä olisi tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tänään testasin tätä vaaleanpunaisen pellavahameen kanssa ja toimi!

    VastaaPoista