torstai 18. elokuuta 2011

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Satuin paikalle, kun Facebookin neulontaryhmässä yksi jäsen kauppasi yrityksensä lankavarastoa edulliseen hintaan. Pakko myöntää, että vähän innostuin ja varsinkin kun to do-listallani on yksi juttu, johon sain nyt langat puoleen hintaan  :)

Tällainen lankakasa kotiutui minulle Iisalmesta tällä viikolla:






Vasemman puoleisesta kasasta tulee kirjoneulemekko isommalle tytölleni. Lanka siihen Sandnesin MiniDuett. Oikean puoleisista Mandarin Petit-langoista pojat saavat varmaan puserot. Hintaa näille tuli 2,20e/kpl. Paketin saavuttua iski vielä ahne ajatus, että miksen ottanut enempääkin :) No ehkä lankavarastoa ei nyt vaan kannata paisuttaa mahdottomiin, kun koskaan ei tiedä miten mieli muuttuu ja mitä huvittaa milloinkin tehdä.

Vielä en kuitenkaan pääse näihin käsiksi, sillä puikoilla on villahaalari, joka on edistynyt aika hitaasti muiden kiireiden vuoksi. Olen palannut äitiyslomalta töihin, tosin vain tekemään tunteja. Sekin verottaa kuitenkin vapaa-aikaa, jota muutenkin on aika vähän neljän lapsen äidillä. Suunnittelinkin jo, että villahaalarin valmistumista odotellessa postaan teille yhden työn, joka on valmistunut tänä vuonna, ennen blogin aloittamista. Sitten mulla olisi täällä kaikki vuoden 2011 valmistuneet.

1 kommentti: