torstai 14. helmikuuta 2013

Arkadian Ulla

eli sukat varpaista varteen osa 2. Edellisen katastrofin ja pettymyksen jälkeen oli ilo tehdä sukat hyvällä ohjeella ja saada sellainen lopputulos, johon voi olla tyytyväinen. Pelasin varman päälle ja otin TiiQ:n sukkaohjeen Arkadian Ulla. Olen tehnyt muutamat hänen suunnittelemansa sukat aiemminkin ja tykännyt ohjeista. Onnistuin! Jee!


Malli: TiiQ Arkadian Ulla
Lanka: Viking Vilma
Puikot: 3mm
Koko: 38


Näissä sukissa oli taas palmikkokuvioita, joista niin kovasti tykkään. Neulominen ei siis ollut lainkaan tylsää, koska koko ajan tapahtui jotain. Palmikko lähti heti kärkilevennysten jälkeen ja kulki koko jalkaterän poikki samalla jakaen nurjan ja oikean neulepinnan. Edestä nämä sukat ovatkin aika hillityn yksinkertaiset, mutta takaosassa palmikkoa on sitten ihanan runsaasti.



Tällä kertaa silmukoiden luominen sujui jo ihan mukavasti ja magic loop- tekniikkakin kulki sujuvammin. Luulen kuitenkin, että minulta sujuu sukkapuikoilla neulominen vielä toistaiseksi nopeammin. Jatkan kyllä harjoittelua näiden pyöröjen kanssa. Kantapään rakenne oli näissä sukissa aivan täysin erilainen kuin niissä edellisissä ja hyvin istuva. En tiedä millä nimellä tämä kantapää kulkeekaan, mutta samanlainen taisi olla myös Fredrika -sukissa, jotka tein ystävälleni joululahjaksi. Se tehtiin vain toisesta suunnasta.

Tämän perusteella voisin todeta, että varpaista aloittaminen ei ehkä ollut ihan se mun juttu, mutta voisin kyllä sitäkin tehdä, jos eteen tulee tosi ihana sukkaohje. Sen sijaan looppaus oli ihan kivaa ja seuraavaksi aion kokeilla tehdä jotkut sukat ihan varresta aloittaen magic loopilla.

Niin ja langasta pitää vielä mainita sananen. Ekaa kertaa puikoillani oli Viking Vilmaa. Kerät ovat pyörineet lankalaatikossa jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta sain tehtyä niistä jotain. Lanka oli ihanan pehmoista ja vähän pörröisemmän oloista kuin esim. Nalle tai Veto. Toivottavasti tämä kestää käyttöä yhtä hyvin kuin paksumpi Ville, joka on mun suosikki paksuista sukkalangoista.

4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat!
    Looppaaminen on minusta oikein kätevää, kun säästyy sen toisen sukan aloittamiselta ensimmäisen valmistuttua ja seuraavan mielenkiintoisen mallin jo huhuillessa.
    Varpaista aloittaminen toimii minusta erityisen loistavasti jämäsukkia loopatessa, saa symmetriset sukat ilman suurempia hankaluuksia ja voi käyttää lankanyttyrät loppuun asti.

    VastaaPoista
  2. kauniit sukat, olen itse miettinyt tuota looppaamista, mutta ei oo vielä onnistunut :( kuinka pitkä oli pyörösi näissä sukissa ??

    VastaaPoista
  3. Mulla oli Addin 100cm pyörö ja tein siis yhtäaikaa molemmat.

    VastaaPoista
  4. Kauniit Ullat, taattua Tiiq-laatua :) Jatka vaan harjoituksia, miulta on jääneet jo sukkapuikot kokonaan sivuun kun looppaan kaiken lapasista sukkiin :D

    VastaaPoista