torstai 9. kesäkuuta 2011

Kesäperhonen

Tyttösen perhospusero oli käsityö, joka vei mennessään :) Ensimmäistä kertaa rohkenin ottaa englanninkielisen ohjeen Ravelrysta ja mietin kovasti, että miten selviän sen kanssa, mutta ohje oli todella selkeä ja hauska toteuttaa.

Neule aloitettiin pääntieltä ja siitä sitten neulottiin kohti helmaa ja viimeisenä hihansuut. Kaikki monimutkainen oli siis alussa ja kun pääsin erikoisen aloituksen ohi (silmukat luotiin käyttäen apuna ketjusilmukkaketjua) ja selvitin lyhennetyt kerrokset, joilla muotoiltiin yläosa, loppu olihin ihanan simppeliä. Pyöröpuikoilla vaan eteenpäin ja muutamat lisäykset sivuissa. Lopuksi vielä reikäkerros ja pieni joustin. Täydellistä siis neuloa pihalla auringossa samalla kun toisella silmällä vahtii lapsia ;)

Tässä työssä pidin myös siitä, että ei jäänyt yhtään ommeltavaa saumaa. Mulle se viimeistely on aina neuleen ikävin osuus, koska haluan saumojen olevan täydellisen kauniit!


 Neulan käytöltä sen sijaan en voinut välttyä, sillä päätin toteuttaa perhosen silmukoita jäljitellen ja se olikin hyvä ratkaisu, kun ei tarvinut neuloessa miettiä kuvion etenemistä. En ole koskaan tehnyt näin suurta kuviota ommellen, mutta yllättäen se olikin mukavaa puuhaa. Yksi päivä siinä oikeastaan kului siten, että jokaisessa mahdollisessa välissä tein vähäsen. Huomasin myös, että minulle sopii paremmin se, että kuvio eteneen ylhääältä alaspäin, jotenkin jälki on kauniimpaa. Aina aiemmin olen tehnyt toisinpäin. En tiedä onko sillä todellisuudessa mitään merkitystä.



 Tässä pari kuvaa neuleesta käyttäjänsä päällä. Tein koon 3-4v. ja se on juuri sopiva tällä n. metrin mittaiselle tytölle. Tykkään kovasti puseron mallista, pienet pussihihat ja a-linjainen malli on aika suloinen :) Tyttö itse oli puseroon myös kovin tyytyväinen, joten varmasti tulee kovaan käyttöön.


Lankana käytin Sandnesgarnin Mandarin Petit -puuvillalankaa, jota kului tähän vajaa kolme kerää pinkkiä ja vähän valkoista. Konepestävyys on ilman muuta plussaa lasten neuleissa. Kivaa tässä langassa on myös laaja värivalikoima.

Ohje: White butterfly by Ewelina Murach

7 kommenttia:

  1. Todella kauniin tunikan teit, väritkin on ihan karkkiherkulliset. :)

    VastaaPoista
  2. Mandarin Petit on ihana lanka! Mulla on just tuosta samasta sävystä siitä tulossa veeralle t-paitamekko, tuotakin mallia siihen kattelin mut totesin että Shades of Summer Dressin alotus on kivempi. Siin ei oo lyhennettyjä kerroksia mutta teen ne aina että istuu järkevämmin. Tosi nätti pusero, varmasti saajallekin ihan lemppari!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on KAUNIS pusero! Tuo perhonen kruunaa kyllä kokonaisuuden!

    VastaaPoista
  4. Kiitos!

    Elina, kävin kurkkimassa tuota Shades of Summer dressiä ja kiva oli sekin. Näin myös sillä mallilla tekemäsi puseron :) Laitan tuon ohjeen jemmaan, jos joskus vaikka kokeilisin.

    VastaaPoista
  5. Ihana perhospaita! Minäkin inhoan saumojen ompelua, en ikinä saa niistä nättejä...

    VastaaPoista
  6. Ihana paita! Meilläkin tykättäis tällasesta. :)

    VastaaPoista