maanantai 20. kesäkuuta 2011

Pihakäsityö

Pihakäsityönä minulla on ollut ihan tavalliset sukat ilman mitään kommervenkkejä. Sujuvaa ja mukavaa neulottavaa, juuri sellaista mitä voi tehdä vähän muun ohessa. Varressa perusjoustin 2o2n, tavallinen vahvistettu kantapää ja sädekavennus. Harmikseni en saanut raitoja ihan täsmäämään, koska toisessa sukassa oli langassa vähän häikkää varressa yhden raidan kohdalla, mutta en jaksanut alkaa selvittämään mistä kohtaa jatkaa. Kelpaavat mainiosti näinkin. 






Lankana tässä on OnLine Supersocke 100, ohut nelisäikeinen sukkalanka. Väri on vyötteen mukaan Forest-sarjasta, mutta minä en oikein tässä värimaailmassa nää metsää. Nää on minusta ihan Navy-sukat, koska pohjalla on laivastonsinistä ja tehosteena kirkkaampaa sinistä sekä harmaata. Nää siis sopis vallan mainiosta maihareiden kaveriksi! Mukavuudeltaan ja istuvuudeltaan sain ihan täydelliset kesäsukat. Näillä kelpaa hipsutella viileinä kesäiltoina.


Lankaa jäi tästä kerästä vähän jäljelle ja lisäksi toinen täysi kerä odottaa, joten jossain vaiheessa saa mieskin omat sukkansa.

2 kommenttia:

  1. Ehkä Forest hakee väriä mustikasta tai metsälammesta. Minustakin enempi merellinen. ja sininen ilman muuta lempparini.

    VastaaPoista
  2. Joo voipi olla mustikka tai sinivuokko :) Ostin tästä Forest-sarjasta myös oikean metsänvihreän langan, mutta se menikin sitten lahjaksi tädilleni, joka etsi sopivaa vihreää sukkalankaa. Hyvä näin, sillä ei se vihreä oikein oo mun väri. Sininen on ehdottomasti parempi!

    VastaaPoista