Sukankudin ei innostanut tänään harmaana sadepäivänä pätkääkään ja mielessä pyörii monta ihanampaa projektia, joten päätin suunnata heti aamusta lankakauppa Heiniin lasten kanssa. Ajatuksena oli ostaa jotain herkullisen väristä puuvillalankaa nuoremman tyttösen kesäistä perhostunikaa varten. Törmäsin perhostunikaan Eriparivillasukka -blogissa ja se oli vaan juuri sellainen täydellisen oloinen kesäinen vaatekappale. Neitonen (kohta 3v) sai itse valita langan ja varmalla maulla otti karkkipinkin ja äiti valitsi perhosen väriksi valkoisen. Langaksi valikoitui Mandarin Petit, jossa onkin aivan mahtavan paljon kivoja värivaihtoehtoja. Jos onnistun tuossa tunikassa (jännittää, kun ohje on englanniksi), teen sitten samanlaisen myös isommalle tyttöselleni.
Vähän heräteostoksena ostin myös itselleni langat lyhythihaiseen neulepaitaan. Ohje, jota katselin, oli toteutettu silkkisekoitelangasta, mutta päädyin kuitenkin värin ja hinnankin takia toiseen lankavaihtoehtoon eli pinkkiin bambulankaan Sublime Bamboo & Pearls. Tässä langassa hurmasi sen kaunis kiilto ja pehmeys. Molemmat saivat siis yllättäen pinkkiä :) Pyörittelin kyllä kädessäni myös kaunista harmahtavaa sinistä, mutta nyt voiton vei reipas ja raikas väri.
Nyt sormet syyhyää päästä aloittamaan. Toivottavasti ehdin jo tänään :)
maanantai 30. toukokuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Lehtipitsijakku
Tänä viikonloppuna sain vihdoin valmiiksi lyhythihaisen pikkujakun, jonka tein itselleni. Ihastuin tuohon lehtipitsikuvioon, kun näin tän mallin Modassa. Takakappale on tässä ihan sileää neuletta, joten se oli joutuisaa neuloa. Etukappaleiden kuvio vaatikin sitten enemmän keskittymistä, kun piti seurata tarkasti 24 kerroksen ruutupiirrosta. Ei siis mikään varsinainen telkkaillan käsityö. Muuten kyllä ihan mukava neuloa ja hyvin pysyi kärryillä, missä kohtaa oon menossa eikä paljon tarvinnut purkaakaan. Tästä tulee varmasti sellainen kesän käyttöneule moneen menoon. Oli muuten kiva pitkästä pitkästä aikaa neuloa jotain ihan itsellenikin. Tosin onhan tässä aina se oma jännityksensäkin, että miellyttääkö lopputulos sitten kuitenkaan :) Tässä tapauksessa voi kyllä sanoa, että TYKKÄÄN!
Lankana tässä on Sirdar Simply Recycled -kierrätyslanka. Langassa on 51% puuvillaa ja loput akryyliä. Puuvilla on kokonaan kierrätettyä. Muistan lukeneeni jostain, että se olisi peräisin t-paitatehtaan jämistä. Langassa on ihanan pehmoinen tuntuma ja sitä oli miellyttävää neuloa. Puikot mulla oli tässä 3,5mm ja 4mm. Nappi löytyi omista varastoista ja epäilenkin sen olevan peräisin jostain takista.
Malli siis Moda 2/2011

maanantai 23. toukokuuta 2011
Väliaikahöpinöitä
Kun tekee isompaa projektia, on se bloggaamisen kannalta vähän tylsää. Homma etenee omaa vauhtiaan, mutta ennen kuin tulee valmista, se kestää. Aloin neulomaan itselleni pitkästä aikaa ja tarkoituksena olisi saada aikaan lyhythihainen pitsineulejakku. Sen tekemisestä olenkin nauttinut kovasti, vaikka siinä saakin rivi riviltä seurata tarkasti ruutupiirrosta. Vaihteeksi ihan mukavaa :)
Yksi huono puolikin siinä kyllä on, se ei sovi kesäiseksi pihakäsityöksi. Kun vahtii samalla neljää muksua, voi käsityötä tehdä vain, jos se on helppoa eikä keskeytykset haittaa. Eli mun piti vähän poiketa yhden käsityön periaatteestani ja aloittaa eilen rinnalle pihakäsityöksi sukat. Sukka kulkee myös mukavasti laukussa reissuilla. Huomennakin aion ottaa sukan varren mukaan, kun lähden lapsen kanssa käväisemään terapia-arvioissa, sillä tylsän kolmen tunnin käytävässä odottelunkin voi näin kääntää ihan mukavaksi ajanvietteeksi.

maanantai 16. toukokuuta 2011
Lankoja, lankoja
Jämäkuun jälkeen on ollut mukava tarttua uusiin, täysin koskemattomiin lankoihin ja miettiä mitä kaikkea kivaa voisikaan tehdä. Viime viikolla kävin kahdessakin lankakaupassa, sillä pitäähän aina jotain olla varalla kotona, jos inspiraatio iskee. En kuitenkaan tunnusta olevani pahemman luokan lankahamsteri :)
Tässä taitaa olla tämän hetken kaikki UUDET kerät. Jämiä toki löytyy vielä ainakin yksi iso laatikollinen.
Seuraavaksi puikoille pääsee tuo maitokahvin värinen Sirdarin kierrätyslanka, jota löysin lankakauppa Heinistä. Ihanan pehmoinen lanka houkutteli ostamaan ja kerrankin aion tehdä jotain itselleni - siis jotain vähän isompaa kuin sukat :) Tämä onkin hyvä tavoite, sillä en muista milloin viimeksi olisin tehnyt itselleni puseron tai villatakin. Ennen tein oikeastaan pelkästään sellaisia isompia neuleita, mutta nykyisin elämä on niin hektistä, että on kivaa tehdä pientä ja tarpeellista, joka varmasti valmistuukin. Kesken jäänyt neule jää vaivaamaan, enkä oikein osaa pitää montaa käsityötä kerrallaan, vaan pyrin aina tekemään edellisen valmiiksi ennen seuraavan aloittamista. Ehkäpä tässäkin voisi vähän joustaa, mutta minkäs sitä luonteelleen voi :) Kadehdin niitä, joilla on yhtä sun toista kesken ja yhtäkkiä sitten paljon valmiina.
Perjantaina kipaisin myös viimeistä päivää auki olleessa Lankakauppa Villasukassa hakemassa lankoja sukkiin ja lapasiin. Mukaan tarttui ohutta Supersockea, Marks&Kattens Fame Trendiä sekä Maijaa. Maijaa minulla onkin nyt kolmessa värissä varastossa ja varmaan käyn niiden kimppuun vasta syksymmällä. Tarkoituksena olisi taas mennä Wellamo-opiston Kiehtovat Lankatyöt -kurssille ja nämä ovat todennäköisesti hyvää materiaalia sinne :)
Lisäksi vuoroaan odottaa valkoinen Zitronin Trekking Pro Natura, josta haaveilen kaulahuivia itselleni sekä Nalle Marjaretkeä kahta väriä johonkin lastenneuleisiin. Nallet tulivat vastaan Sokoksen 3+1 -päivillä ja nappasin ne hetken mielijohteesta mukaan. Jostain syystä minulla onkin pitkästä aikaa useampaa kirjavaa lankaa. Saa nähdä millaista neulepintaa niistä syntyykään. Toiset värikkäät ovat niin kauniita, mutta toiset vähän liian levottomia minun makuuni.
**************
P.S Lankakauppa Villasukan nettikauppa muuten toimii edelleen, joten ei muuta kuin ostoksille :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Tossuja vauvoille
Tein kahdet tossut Debbie Blissin Neulojan vuosi -kirjan ohjeilla. Kaunis kirja sisältää mukavia nopeasti toteutettavia ohjeita ja ainakin nämä olivat sellaista kivaa yhden telkkaillan neulottavaa.
Molemmat tossut on neulottu Wendy Merino Bliss -langasta 3mm ja 3,5mm puikoilla.
Nämä vihreät menevät ystävälleni, joka saa ensi viikolla vauvan. Vilkukset sinne, jos satut lukemaan :)
Tyttömäisempi versio meni suvun uusimmalle tulokkaalle.

perjantai 13. toukokuuta 2011
Ja helmasta tuli...
TUNIKA !
Yritin siis alunperin tehdä mekkoa vauvalle koolla 6-9kk ja tarkasti ohjetta noudattaen, mutta helmaa neuloessani huomasin sen olevan aivan liian leveä. Sovitin sitä vielä tuohon ikähaarukkaan osuvalle pojallemme ja siinä se varmistui, ettei siitä tule mitään vauvalle.
Helma oli kuitenkin niin hyvänmallinen, etten halunnut sitä alkaa purkamaan. Päästin siis mielikuvituksen liikkeelle ja jatkoin vaan neulomista. Ajattelin ensin, että teen siitä kohta kolmevuotiaalle tytölleni hameen tai mekon, mutta kun työ eteni muutinkin mieltäni ja siitä tuli tunika 9-vuotiaalle tyttärelleni. Lankakin sopi oikeastaan paremmin tunikaksi.
Yleensä tykkään neuloa tarkasti ohjeita noudattaen, joten tämä oli piristävää vaihtelua: täysin omalla ohjeella neulottu vaate :)
Alareunaa koristaa neulottu nirkkoreuna. Sen jälkeen muutama kavennus sivuissa ja raitaosuudella kavensin reippaammin eli joka 4. kerros kymmenen silmukkaa. Hiha-aukossa lisäsin muutaman silmukan, jotta saisin paremmin toisen paidan päälle istuvan yläosan. Kaulukseksi tein rullakauluksen. Oikeastaan olisin halunnut tehdä rapuvirkkausta, mutta en ensikertalaisena saanut siitä tarpeeksi kaunista jälkeä. Pitäisi varmaan pyytää joltain taitavammalta opastusta ihan kädestä pitäen.
Lankana tässä on ihanan pehmoinen Wendy Merino Bliss, jota neuloin 3,5mm ja 4mm puikoilla. Tunika on kokoa 130cm.
*******************
Postasin tästä jo eilen illalla, mutta tää oli kummallisesti hävinnyt tänään. Mikä ihme tätä Bloggeria vaivaa?
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Kevätjuhliin pojalle
Hypistelin meidän kylän lankakaupassa tätä ihanaa kesäistä kierrätyslankaa ja minusta se näytti juuri sopivalta meidän 7-vuotiaan pojan kevätjuhlaslipoveriksi. Lopputuloksesta tuli sopivan rento ja eläväpintainen, joten sopii oikein hyvin käytettäväksi monenlaiseen kesämenoon. Väriltään ja ilmeeltään tää sopisi jopa farkkujenkin kanssa :) Kevätjuhliin haaveilin kaveriksi pellavahousuja, jos vaan löydän sellaiset.
Lankana siis Rowanin Purelife Revive, jossa on kierrätettyä silkkiä, puuvillaa ja viskoosia. Tätä oli mukava ja nopea neuloa nelosen puikoilla. Malli on Modasta 2/2011, jossa oli tällä samalla ohjeella tehty myös pusero ja kokoja oli pojalle ja miehelle. Tein n. 134cm pitkällä, erittäin hoikalle pojalle koon 115/125cm silmukoilla ja pidensin sitä vain vähän. Oikein tuli sopiva ja kerrankin EI roiku pojan päällä.
Tää lanka oli sen verran mukavan oloista, että jäin miettimään, tekisinkö jotain itsellenikin samasta langasta. Seuraavaksi käyn kuitenkin sen mysteerisen hameenhelman kimppuun.

perjantai 6. toukokuuta 2011
Säätöä...
Oih ja voi! Aloin tehdä ystävän vauvalle mekkoa ja nyt kun olen neulonut reilusti puolet helmasta, huomaan että ei siitä tule vauvalle mitään. Helma on aivan liian leveä minun makuuni. Siis todella leveä, vaikka pilkun tarkkaan noudatin ohjetta. (Ehkäpä vika on juuri siinä). Ja koska ohjeen mukaan tuo koko mahdoton leveys kohta pitäisi kerralla kaventaa kainalon alle tulevaksi mahdottomaksi runttukasaksi, ei siitä tule toimivaa vaatetta niin pienelle. Ei millään.
Nyt pohdin kuumeisesti kuinka tuosta muuten ihan hyvästä alusta saisin tuunattua hameen omalle pienemmälle neitosellemme. Oon mahdottoman huono itse soveltamaan, mutta täytyy nyt kai kokeilla kuitenkin. Purkamaan en halua alkaa tällä kertaa, en, en, en!
Kesken on myös kevätjuhlaneule pojalleni ja siinä ois selvät sävelet. Jotenkin vain olen juuttunut tuon haasteellisemman homman kanssa... Tulosta näette toivottavasti kuitenkin joskus :)

tiistai 3. toukokuuta 2011
Käpy-pipo
Helmikuussa tein vauvallemme kevätpipoksi tällaisen käpy-pipon:
Pipon ohje on Ullasta ja lankana tässä Tennessee. Tämä pipo oli niitä, jotka vaan on pakko toteuttaa. Ihastuin täysin tähän hauskaan malliin ja kun jemmassa sattui olemaan tuota ruskeaa lankaakin, niin ei muuta kuin tuumasta toimeen! Paksu puuvillalanka sopii hienosti keväisiin päiviin ja kylmemmille kesäsäillekin.
Tein pipon ohjeen mukaisilla silmukoilla ja sain siitä ihan sopivan nyt 7 kk vanhalle pojallemme. Ohjeessa ilmoitettu koko oli 1-2v eli ilmeisesti oma neuleeni on hieman napakampaa. (mallitilkkuja en harrasta, pakko tunnustaa...)

maanantai 2. toukokuuta 2011
Puuvillaneulepusero
Vielä muutamia jämäprojektia edeltäneitä töitä laitan tänne. Maaliskuussa tein 2,5-vuotiaalle tytölle suklaanruskeasta Tennessee-langasta puseron.
Nämä pari kerää olin ostanut jo muutama vuosi sitten ja ne jäivät silloin ylimääräiseksi, kun suunnitelmat muuttuivat. Nyt kun ostin tytölle ruskearuudullisen hameen, muistuivat nämä langat mieleen ja päätin tehdä hameelle kaveriksi neuleen.
Tämän neuleen kanssa jouduin vähän purkamaankin, koska en ollut tyytyväinen kaula-aukkoon, jonka tein ohjeen mukaan. Käytössä se osoittautui epäkäytännöllisen isoksi ja ekojen käyttöjen jälkeen purkasin kaula-aukon ja tein sen huomattavasti vähemmillä silmukoilla uusiksi. Tuloksesta tuli hyvä, vaikka purkaminen aina ärsyttääkin.
Ohje on vanhasta Novita-lehdestä vuodelta 2006. Siinä oli myös ihana pieni versio nallelle tästä puserosta ja ehkäpä toteutan senkin joskus, koska tätä lankaa jäi vielä vähäsen. Meillä ois just sopivan kokoinen nallekin :) Tämä pusero on suurin piirtein kokoa 100cm.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Hello Kitty -kassi
Huhtikuu hurahti ohi ja sehän tarkoittaa, että jämäkuukin on nyt lopussa. Viimeisenä jämätyönä tein vielä Hello Kitty-kassin pikkuneidillemme.
Idean kassiin sain, kun katselin lankapussiani, jossa oli karkkivärisiä Woolin jämiä, joista on aikanaan tehty vauvaneuleita ja villatakkeja tytöille. Osan jämistä olen saanut äidiltäni ja osa omia. Pinkki väri näytti olevan ihan omiaan johonkin Hello Kitty hömpötykseen :) Eriko Teranishin kirjasta otin tuon ruutupiirroksen ja muuten suunnittelin kassin itse.
Tein kassin yhtenä kappaleena alareunasta aloittaen. Yläreunaan tein yhden nurjan kerroksen käännöstä varten ja sitten jatkoin suoraan raidalliseen sisäosaan. Kavensin sisäosan yläreunassa muutaman silmukan, jotta se istuisi paremmin ilman ruttuja. Sisäosan alareunan neuloin yhteen ja päättelin saman tien, jotta ompelemista tulisi vähemmän.
Kassin kahvat ovat i-cordia kuudella silmukalla. Ihan tasaista en kylläkään saanut aikaan, mutta eiköhän se kelpaa :)
Tähän työhön sain upotettua pinkkiä, keltaista, valkoista ja ripauksen tummaa pinkkiä Woolia yhteensä 70g.
**********************
Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana jämäilemässä ja hauskaa oli. Sain toisilta hyviä ideoita myöhemmin toteutettavaksi ja ennenkaikkea jämälankakopastani katosi muutama nyssykkä. Kivaa oli aina käydä kurkkimassa, miten kauniita ja kekseliäitä töitä muut olivat tehneet!
Jämäkuussa sain valmiiksi: pipon, viisi paria sukkia (koot 20, 26, 33, 33 ja 43) , kaulahuivin, slipoverin kokoa 80, lapaset, kaksi amigurumia, nuken mekon ja hatun, leikkikakun, kaksi leikkileivosta, kruunun ja kassin. Lankaa näihin sain kulumaan 948g eli huikean paljon yli oman 500g tavoitteeni. Tavoitteenani ei ollut missään vaiheessa kilpailla suurimmasta langankulutuksesta enkä siihen olisi missään tapauksessa yltänytkään, sillä niin hienoja lukuja jotkut kanssajämäilijät saivat aikaan. Sen sijaan halusin tehdä kaunista ja käytännöllistä. Siinä toivottavasti onnistuinkin, ainakin niiden mielestä, jotka nämä jämätuotteet saivat käyttöönsä.
Nyt on aika tarttua ihan uusiin lankakeriin ja aloitankin vähän isomman projektin, joten en osaa luvata koska siitä kerron täällä enemmän. Sen sijaan esittelen lähipäivinä vielä muutamia alkuvuodesta valmistuneita töitäni. Pysykää mukana te kaikki kolme lukijaa ! Satunnaiset vierailijat, tervetuloa uudestaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)