maanantai 31. joulukuuta 2012

Neulevuosi 2012

Vuoden viimeiseen päivään sopii hyvin yhteenveto vuoden tapahtumista eli tässä tapauksessa valmistuneista käsitöistä. Tässä siis kätteni tuotoksia vuodelta 2012 ! Samalla haluan toivottaa oikein hyvää uutta vuotta 2013 kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille kävijöille.


Vuonna 2012 valmistui: 

28 paria sukkia / tossuja
13 paria lapasia ja yhdet kynsikkäät
16 pipoa / hattua
6 isompaa vaatekappaletta
ja lisäksi kaikenlaista pientä

Tämä vuonna jatkoin kirjoneuleen harjoittelua ja huomasin, että harjoittelu alkaa tuottaa tulosta ja jälki on tasaisempaa kuin ennen.
Opin tekemään dominoneuletta.
Opin tekemään i-cord-reunuksen ja rapuvirkkausta. 
Virkkasin enemmän kuin koskaan ennen.
Annoin tekeleitäni lahjaksi enemmän kuin koskaan ennen.
Kulutin ilahduttavasti lankavarastojani ja ostin vain vähän uutta lankaa.

Monenlaista valmistui, koin monia iloisia onnistumisen elämyksiä, vaikka välillä tietenkin purkasin ja tein uudestaan. Usein se purkaminenkin kannatti ja lopputulos oli parempi sitten toisella kerralla.

Olkoon ensi vuosikin täynnä inspiraatiota ja uusia ihania malleja kokeiltavaksi!

7 kommenttia:

  1. Olet ollut ahkera! :)
    Innolla odottelen uuden vuoden tuotoksiasi :)
    Kaikkea hyvää ensi vuodelle <3

    VastaaPoista
  2. Todella kivoja käsitöitä sinulla. Hyvää uutta vuotta, ensi vuonna taas hiippailen tänne katsomaan mitä olet touhuillut :O)

    VastaaPoista
  3. Eksyin sattumalta blogiisi (en edes muista enää mitä kautta) ja selasin sen kerralla läpi koko vuoden ajalta. Vaikuttava kuvakollaasi vuoden töistä.

    VastaaPoista
  4. Hieno kollaasi! Olen piipahdellut katsomassa ja saanut inspiraatiota täältä, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille mukavista kommenteista ja vierailusta blogissani!

    VastaaPoista
  6. Minäkin täällä aina välillä käväisen. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista