tiistai 27. maaliskuuta 2012

Metsäpuro

Sorruin Puro-tarjoukseen ja ostin kolme kerää vitosella. Tarkoituksena oli kokeilla, miten Puro huopuu. Olin lukenut sen huopumisesta paljon huonoja kokemuksia, mutta yllättävää kyllä, onnistuin saamaan sopivan kokoiset, yhtä suuret lapaset :)



Ei kaikki mennyt kuitenkaan kuin elokuvissa: kolmesta Puro-kerästä kahdessa oli solmu ja väri vaihtui yhtäkkiä. Identtisiä lapasia oli siis mahdotonta saada :( Toiseen tuli vain pieni pätkä tuota vaaleinta väriä. Novitan langoissa on ihan liian usein jotain tällaista... Tällä kertaa en jaksanut välittää, sillä hinta oli halpa ja kokeilumielellä olin liikkeellä.

Malli: Novitan nettisivuilta
Lanka: Puro Metsä
Puikot: 8mm
Koko: miehen, 44 silmukkaa

Huovutukseen lähdin erittäin varovasti. Sen ainoan kerran, kun olen huovutetut lapaset tehnyt, sain liian pienet. Lankana oli silloin Huopanen. Laitoin siis ensin 30 asteiseen pesuun. Siinä eivät tietenkään pienentyneet tarpeeksi. Sitten 40 hienopesuun ja koneesta nousi hyvin muokkautuvat miehen käteen sopivat lapaset. Jee! Huovutus siis onnistui, mutta ulkonäölle ei kovin suuria pisteitä anneta tuon värin vaihtelun vuoksi.

Oiskohan nää nyt sitten kevään viimeiset lapaset ?

7 kommenttia:

  1. Taas kivaa ja opettavaista! Juuri siksi käyn aina lueskelemassa kokemuksiasi ja ihailemassa töitäsi. Käypä kurkkaamassa blogissani, siellä on sinulle terveisiä.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköiset ja hyvin onnistuneet! Puro on juuri sellaista lankaa, että ei millään saa identtisiä juttuja aikaiseksi - mutta minä pidän siitä silti. Minäkin sain tehtyä huovutetut lapaset aivan hyvin, ja myös virkatut tossut. Tästä linkistä näet, miten mun lapaset onnistuivat: http://sohvaneulomo.blogspot.com/2012/02/uusi-pipo-vanhasta-langasta.html . Blogistani löytyy myös kuvat huovutetusta läppärilaukusta ja tossuista, molemmat Purosta tehtyjä.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon; sinulla oli parempi säkä huovuttamisessa kuin minulla. Kurkkaa blogiini, niin näet, että aina ei huovutus onnistu...

    VastaaPoista
  4. Olenpa minä hassu. Sinähän nimenomaan kävit blogissani ja sait jo etukäteen varoittavan esimerkin!

    VastaaPoista
  5. Voi mikä onnistumisen riemu, kun monien työvaiheiden jälkeen saa huomata, että se onnistui!

    Novitalle kannattaa antaa palautetta langan vioista. Yleensä suhtautuvat neulojan harmiin asian vaatimalla vakavuudella ja hyvittävät jotenkin. ;)

    VastaaPoista
  6. LeenaK: laitoinkin Novitalle heti palautetta noista langoista, mutta sieltä tuli vastaus, että Puron kuuluu olla tuollaista eikä solmuista kannata niin välittää :) No tiedänpähän jatkossa, että se ei ainakaan ole perfektionistin lankaa.

    VastaaPoista
  7. Minä en mitään neulomisesta ymmärrä, mutta lapaset ovat kyllä huippuhienot ja väri tosi kaunis. =D

    VastaaPoista