lauantai 3. marraskuuta 2012

Joulunpunainen wurm

Mikäs joulutonttu se siellä vilahti? Se olikin vain tyttönen päässään uusi wurm-pipo.


Olen ihaillut wurm-pipoja muiden blogeissa ja fb:ssä jo pitkään, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla itsekin. Pipojen tekemisessä jännittävää on aina se, kenen päähän se tekele sitten sopiikaan loppujen lopuksi. Lähdin tekemään pienimmällä koolla, mutta lankani oli vähän paksumpaa kuin ohjeessa. Tavoitteena oli saada jomman kumman tyttären päähän sopiva pipo. Molemmilla kun on punaiset talvitakit, joihin tämä lankakerän jämä oli juuri sopivan värinen. Nuorempi tyttönen sen sitten sai omakseen.

Malli: Wurm
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 ja 4mm
Koko: S eli 90 silmukkaa (4-vuotiaan päässä tässä)

Käytössäni oli siis ihan himpun vajaa kerä seiska veikkaa ja tässä kävi niin, että kymmenestä kuvioraidasta sain tehtyä vain yhdeksän. Se ei kyllä näin pienen neidin pipossa haitannut yhtään. Kyllä siitä tuli silti riittävän pitkä.

Tässä on kyllä mainio pipo-ohje kelle tahansa: hauskan erilainen ja helppo toteuttaa. Itse jäin ainakin koukkuun ja suunnittelin jo tekeväni toisen, kunhan käyn ostamassa sopivan väristä lankaa. Seiskaveikka sopi tähän oikein hyvin ja varmaan on ihan lämmin pipo, vaikka ei ookaan vuoria. Onhan reuna kuitenkin kaksinkertainen ja suojaa korvia.


Muoks. Ohje suomeksi löytyy myös täältä, jos linkki ei aukea.

2 kommenttia:

  1. Mulla on vissiin maailman suurin käsiala kun joudun tekeeen aikuisen pipon 80:lla silmukalla ja koko pipon 3,5 puikoilla, että ei tule semmoinen kamala rastafaripipo! Toisaalta teen kyllä esim Novitan sukkia oikeilla silmukkamäärillä ja niistä tulee aina hyvät :o Tein yhden tämmöisen oikeilla silmukoilla ja puikoilla ja se oli valtava!

    VastaaPoista
  2. Mun käsiala on aika napakkaa, joten sain tästä ihan hyvänkokoisen 52-54 cm päähän (kokeilin tätä toisellekin tyttärelleni ja olis ollut ihan ok). Seiskaveikasta teen joustinneulepipoja 100-108 silmukalla aikuiselle ja sopivia tulee.

    VastaaPoista