maanantai 25. huhtikuuta 2011

Leivoksia


Prinsessakakun tekemisen jälkeen tytöt toivoivat vielä jotain muutakin leikkiruokaa, joten päätin kokeilla jonkinlaisten leivosten tekemistä. Novita kevät 2011 -lehdessä oli kuppikakkujen ohje ja sitä hieman soveltaen tein tällaisia keväisiä leivoksia tyttöjen kahvikutsuille. Lankana tässä on Kotiväki, josta ensin neuloin itse leivoksen ja koristeet tein sitten virkaten. Näitä on kyllä todella hauskaa tehdä! Valmistuvat nopeasti ja voi tehdä juuri sellaisia kuin huvittaa. Äidin lisäksi myös pikkuleikkijät ovat innoissaan.

Nämäkin menivät jämäkuun piikkiin, vaikka lankaa kului yhteensä huiman 14g.

Kuukausi alkaa olla jo lopuillaan, mutta vielä yhden työn ajattelin jämistä pinnistää... Tuloksen näette myöhemmin.

3 kommenttia: